Esittely
Kasvattajanimeni Trollin on hyväksytty FiFe:ssä 11.7.2008.
Asun Loviisassa perheen, Shih Tzu-rotuisen pikkukoiran ja 3:n American Curlin kanssa. Kaksi omistuksessani olevaa American Curlia: Pandora (Recknagel Helenmirren) ja Trollin Angela asuvat veljeni luona Vantaalla. Operadoll`s Butterfly on 3-pentueen emo ja asuu tyttäreni Jennin perheen kanssa Hyvinkäällä.
Aluksi ajattelin etten missään tapauksessa halua ryhtyä kasvattajaksi. Koin että vastuu ja vaatimukset ovat niin suuret, etten yllä niihin mitenkään. Kuitenkin jouduin pyörtämään päätökseni, kun tuli tilaisuus hankkia Recknagel Helenmirren. Ensimmäinen Trollin kissalan American Curl pentue syntyi 11.10.2008.
Minua varoitettiin ennen American Curlin hankkimista, että jos otat yhden curlin , kohta niitä on sinulla kaksi.
Eikä mennyt kuin mutama vuosi ja minulla on näitä jo 6! Lisäksi olen saanut veljenikin innostumaan näistä kissoista ja harrastuksesta.
Tule kotisivuilleni tutustumaan kippurakorvaisiin, "vastatuuleen juosseissiin kissoihin". Ihastut varmasti. Tervetulo peremmälle!

HoneyCurl Alisiya

|